Kasvua myyntiin kumppaniyhteistyöllä

Suomen Microsoft-kumppaniyhdistys IAMCP järjesti syyskuussa yhdessä Microsoftin ja Solitan kanssa Microsoft-kumppaniyrityksille suunnatun P2P-tapahtuman, jossa tavoitteena oli löytää sopivia osaajakumppaneita täydentämään Solitan omaa osaamista heidän meneillään oleviin ja uusiin asiakashankkeisiinsa.

P2P tulee sanoista partner-to-partner, millä tarkoitetaan juurikin Microsoft-kumppanien välisen yhteistyön lisäämistä. P2P-tapahtuman esittäytymiset- ja tunnustelukeskustelut toteutettiin luottamuksellisina 1:1-tapaamisina tilaisuuteen ennakkoon ilmoittautuneiden Microsoft-kumppaneiden ja Solitan edustajien välillä.

Tilaisuus onnistui mainiosti, ja positiivista palautetta kuultiin niin Solitalta kuin mukana olleilta kumppaniyrityksiltäkin. ”Microsoftin ja IAMCP Finlandin kanssa yhdessä toteutettu P2P-tapahtuma oli toimiva uusi tapa kartoittaa lisää yhteistyökumppaneita verkostoomme, ja ehdottomasti siihen panostetun ajan arvoinen. Haaviin tarttui ainakin kaksi sellaista Microsoft-kumppaniyritystä, joiden kanssa tulemme todennäköisesti tekemään yhteistyötä, ja lisäksi monia muitakin tulevaisuudessa varteenotettavia kandeja”, toteaa Solitan Sourcing Director Harri Kulmala.

Yksi IAMCP Finlandin tavoitteista on tukea jäsenyritystemme kasvua auttamalla löytämään oikeat kumppanit ja P2P-tapahtuma on tämän kokemuksen perusteella siinä hyvä tapa. Tästä tilaisuudesta saadun rohkaisevan kokemuksen perusteella meillä on tarkoitus järjestää lisää vastaavia tilaisuuksia, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Kädet ekemässä palapeliä